Puutarhahistoria

Puutarhahistoriaa

Koulukasvitarha-aate syntyi ja vahvistui Suomessa 1800-1900-lukujen vaihteessa. Maalaiskoulujen opettajat olivat jo aikaisemmin pitäneet puutarhoja koulujen yhteydessä lähinnä omaa käyttöään varten. 1900-luvun alussa puutarhoja alettiin perustaa myös opetusta varten. Koulupuutarhojen esikuvat tulivat kansakoulunopettajien opintomatkojen ja kirjallisuuden kautta muun muassa Itävallasta, Saksasta ja Ruotsista. Fyysisen työn nähtiin havainnollistavan opetusta, edistävän terveyttä sekä vähentävän turhaa joutilaisuutta loma-aikana.

Kaupungeissa koulukasvitarha-aatteeseen yhdistyivät erityisen vahvoina myös työväenkysymys ja lasten suojelukasvatus. Yhteiskunnallinen huoli kohdistui erityisesti työväenluokan lapsiin, jotka jo lähtökohtaisesti olivat syntyneet kurjiin kaupunkioloihin. Kaupunkilaislapsille alettiinkin järjestää kunnallisia kesäleirejä raittiissa ilmassa kaupungin ulkopuolella. Kasvitarha tarjosi luonnonläheisen paikan niille, joilla ei ollut mahdollisuutta viettää kesää maalla. Koulukasvitarhoja oli Helsingin lisäksi ainakin Kuopiossa, Porissa, Viipurissa, Tampereella ja Oulussa.

Lähteet:
Pernu, Maija-Leena 1994: Koulupuutarha historiallisena ilmiönä. Teoksessa: Aikapolku – tehtävänä kulttuuriperintö.
Somerkivi, Urho 1977: Helsingin kansakoulun historia.
Niemi, Marjaana1992: ”Uudistuva kansakoulu. Opettajien kansainväliset yhteydet muutosvoimana” teoksessa Ahonen, Kirsi, Niemi, Marjaana & Jaakko Pöyhänen (toim.): Tietoa, taitoa, asiantuntemusta. Helsinki eurooppalaisessa kehityksessä 1857–1917).